Asiakasvarojen säilyttäminen

Tähän on koottu tietoa siitä, kuinka Alisa Pankki Oyj säilyttää asiakkaiden varoja hallinnoimillaan kotimaisten pankkien pankkitileillä. Asiakasvaroilla tarkoitetaan asiakkaan rahavaroja Alisa Pankin palvelussa.

Alisa Pankki Oyj erottaa kaikessa toiminnassaan omat varansa ja asiakasvarat koko ajan toisistaan. Alisa Pankin pankkitileillä olevien asiakkaiden rahavarojen säilyttäminen ja käsittely on järjestetty luotettavalla tavalla. Alisa Pankki Oyj:n asiakashallinta- ja kirjanpitojärjestelmän avulla varmistetaan, että asiakkaan varat voidaan milloin tahansa erottaa yhtiön omista varoista ja muiden asiakkaiden varoista. Asiakkaiden varoja ja niiden muutoksia voidaan luotettavasti ja jatkuvasti seurata sekä kokonaisuutena että erikseen kunkin asiakkaan osalta ja toimesta Alisa Pankin palvelussa.

Asiakkaiden rahavarat

Asiakkaiden rahavarat säilytetään pankkitileillä asiakkaiden lukuun. Talletuspankit ovat kaikki julkisen valvonnan alaisia ja ne ovat joko suomalaisia talletuspankkeja tai muussa valtiossa toimiluvan saaneita luottolaitoksia, joilla on oikeus talletusten vastaanottamiseen Suomessa. Varojen asiakaskohtainen jakaminen tehdään Alisa Pankin järjestelmissä. Näin ollen varat on aina eroteltu Alisa Pankin omista ja asiakkaiden rahavaroista. Järjestelmät täsmäytetään asiakasvaratilien tilitietoihin päivittäin. Asiakaskohtaiset tilisaldot päivitetään Alisa Pankin palveluun, joista asiakkaat voivat seurata varojensa määrää ajantasaisesti.

Talletukset

Alisa Pankki on Suomessa toimiluvan saanut talletuspankki, jolla on oikeus vastaanottaa yleisöltä talletuksia hallinnoimilleen pankkitileille. Asiakasvarat on aina eroteltu Alisa Pankin omista ja asiakkaiden rahavaroista. Talletukset ovat sellaisia takaisinmaksettavia rahavaroja, jotka ovat kokonaan tai osittain korvattava talletussuojarahastosta jäljempänä kuvatulla tavalla.

Vertaislainoihin ja joukkorahoituslainoihin liittyvät asiakasvarat

Vertaislainojen asiakasvaroilla tarkoitetaan asiakkaan hallinnoimille asiakasvaratileille vertaislainasijoituksia varten siirtämien varojen lisäksi muun muassa asiakkaan vertaislainoista saamia korkoja ja lainan lyhennyksiä sekä muita asiakkaan varojen perusteella saatuja maksuja.

Talletussuojarahasto

Alisa Pankki kuuluu Suomen talletussuojarahastoon. Talletussuojarahasto turvaa tallettajien saamiset Alisa Pankin maksukyvyttömyystilanteessa. Tallettajan talletusten pääoma ja korko korvataan talletussuojarahastosta 100.000 euroon saakka. Korvaus maksetaan 20 päivän kuluttua siitä, kun Finanssivalvonta on todennut, että Alisa Pankki ei ole taloudellisten vaikeuksien vuoksi maksanut tallettajan saamista. Talletussuojarahaston suoja koskee erikseen jokaisen perheenjäsenen talletuksia ja erikseen jokaisen talletustilin yhteisomistajaa. Lain tarkoittama tallettaja ei ole henkilö, jolla on vain käyttöoikeus tiliin. Suojan piiriin kuuluvat kaikki yksityishenkilöt, yritykset, säätiöt sekä julkisyhteisöt, kuten kunnat ja seurakunnat. Tilillä olevat ja tilille vielä kirjautumattomat maksujenvälityksessä olevat varat ovat talletussuojarahaston suojan piirissä. Asiakkaan saatavat ovat joko talletussuojan tai sijoittajien korvausrahaston piirissä. Samoilla varoilla ei ole kaksinkertaista suojaa.

Valvonta

Alisa Pankki Oyj on luottolaitos, jolla on Finanssivalvonnan (FIN-FSA) myöntämä pankkitoimilupa. Finanssivalvonnan myöntämän toimiluvan perusteella Alisa Pankki Oyj voi harjoittaa liikepankkina luottolaitostoiminnasta annetussa laissa tarkoitettua talletuspankille sallittua toimintaa.